Data ja bitit eivät kiinnosta juuri ketään. Ykkösiin ja nolliin arkistoitu tieto on suurelle osalle meistä käsitteenä jopa abstraktimpi kuin Euroopan Unioni. Molemmat ovat kuitenkin aivan yhtä todellisia. Idea eurooppalaisesta yhteisöstä vaikuttaa fyysiseen todellisuuteemme siinä missä koodinpätkätkin.

Ja kuten tavallista, maailman kulku ei pahemmin välitä kiinnostuksenkohteistamme. Väittäisin, että sinunkin kannattaisi kiinnostua datasta mitä sinä tuotat. Kiinnostu siitä edes menetettyjen eurojen vuoksi.

Dataa kutsutaan milloin tulevaisuuden öljyksi, milloin vedeksi. Olipa oikea vertaus mikä hyvänsä, niiden tarkoitus on alleviivata datan keskeisyyttä ihmiskunnan seuraavan teknologisen kehitysvaiheen aikana. Lähes jokainen viime vuosien satumaisista kasvuyritysten menestystarinoista ovat olleet tarinoita datan hyödyntämisestä. Amazon, Google, Youtube ja Facebook ovat optimoineet alustojaan käyttäjiltä saatujen ilmaisten käyttäjätietojen avulla.

Onko vaihtokauppa kannattanut?

Kirjailija ja historioitsija Yuval Noah Harari on verrannut vaihtokauppaa tilanteeseen, jossa Pohjois-Amerikan alkuperäisasukkaat vaihtoivat Manhattanin saaren lasihelmiin. Nyt me hyväntahtoiset hölmöt puolestaan vaihdamme ehkäpä arvokkaimman omaisuutemme – yksityisyytemme ja henkilökohtaiset tietomme – ilmaisia kissavideoita vastaan.

Vuonna 2018, Facebook teki tulosta n. 6 dollaria jokaista (lähes kolmea miljardia) käyttäjäänsä kohden. Pohjois-Amerikassa tulos käyttäjää kohden oli n. 25 dollaria. Toisin sanoen, tuotamme facebookille ”ilmaiseksi” tietoa, jonka arvo mitataan miljardeissa. Googlella ja Amazonilla on vastaavat rahanarvoiset tietopankit jokaisesta käyttäjästä. Jos kyseessä olisi mikä tahansa muu hyödyke kuin data, vaatisimme vaihtokaupassa oman reilun osuutemme emmekä tyytyisi pelkkiin kuviin toistemme aamiaislautasista. Tai vaatisimme joko valtiota tai EU:ta hätiin.  Mutta koska vaihtokauppa perustuu vapaaehtoisuuteen, on asialle tehtävissä hyvin vähän. EU:n yleinen tietosuoja-asetus (tuttavallisesti GDPR) vastasi osin tähän huoleen, mutta vapaaehtoisesti jaettavan datan osalta silläkään ei pitkälle pötkitä.

Voisiko kansalaisyhteiskunta tai esimerkiksi ammattiyhdistysliike vastata haasteeseen valtiovaltaa tehokkaammin? Kukaan ei pakota meitä käyttämään facebookia ja alustoista voi erota koska tahansa, mutta yhden ihmisen kapina on vaikutuksiltaan varsin mitätön. Mutta mitä tapahtuisi, jos vaikkapa suomalaiset (tai eurooppalaiset) järjestäytyisivät digitaalisen ”ay-liikkeen” taakse ja vaatisivat joukkovoimalla internet-jättejä huomioimaan käyttäjiensä yksityisyyden paremmin sekä maksamaan heille kohtuullisen korvauksen ilmaiseksi keräämästään datasta?