---

Niille, jotka näkevät Eurooppa jostakin. Ja niille, jotka näkevät sen mistä tahansa

Hyvät kuulijat,

Eduskuntavaalit on käyty ja kiire on siirtynyt vaalityöstä hallitusneuvotteluihin. Kiitos vielä kerran kaikille teille, jotka aktiivista vaalityötä ovat tehneet, ja myös niille jotka antoivat äänensä. Tulosta on vaikea arvioida yksiselitteisesti, koska vaaleissa käydään aina useammat samaan aikaan: monessa piirissä voitimme, mutta ykköspaikan marginaalista odotettiin suurempaa.

Samalla kun itse pohdimme sitä mikä olisi voinut olla paremmin, politiikkaa vähemmän seuraavien onnittelut ovat vilpittömiä. Sisarpuolueet ja kansainväliset mediat pitävät tulostamme poikkeuksena tänä populistien esiinmarssin aikana.

Olkaamme siis tyytyväisiä. SDP on Suomen suurin puolue ensimmäistä kertaa 20 vuoteen. Politiikkaa tehdään joukkueena, ja jokaisella on valtava merkitys lopputulokseen. Vaalien tulosta ei mitata nimittäin pelkästään äänimäärillä. Sitä ei mitata sillä, kuka yksittäinen ehdokas tulee valituksi ja kuka ei. Vaalien voittaja on se porukka, joka pääsee kantamaan vastuusta ja pystyy siten tekemään Suomesta paremman. Siihen hallitusneuvotteluissa pyrimme.

Kuun lopussa edessä on toinen merkittävä vaali, nimittäin vaali Euroopan parlamenttiin. Tästä syystä haluan puhua teille kolmesta asiasta, jolle niin Suomea kuin Eurooppaa rakennetaan. Työstä ja taloudesta sekä totuudesta.

Vaikka Suomen EU-politiikasta päätetään pitkälti hallitusneuvotteluista, tulee olemaan jännitysnäytelmä miten käy EU-myönteisten ja EU-kriittisten voimien väliselle suhteelle seuraavalla viisivuotiskaudella. Meillä on paljon pelissä ja nopeasti voi kadota se minkä rakentamiseen on mennyt monta sukupolvea.

Monen maan muodostama unioni on maailmanhistorian mittakaavassa varsin rohkea visio. Se on esimerkki ihmisten pyrkimyksestä rauhaan, edistykseen ja järjestykseen yhdessä ja demokraattisesti ilman ulkoista pakkoa. Ympärillämme kuitenkin näemme, että edistys ja järjestys eivät etene kuten kuvittelimme käyvän vielä rautaesiripun romahtaessa muutama vuosikymmen sitten.

Miksi asiat sitten ovat sekaisin?

Sosiaalinen media ja tosi-tv puskevat jatkuvasti kuvaa Hollywoodin miljonäärivaimoista tai maailman ylimmän tuloprosentin elämästä meille eurooppalaiselle keskiluokalle, jonka tulotaso on jämähtänyt paikalleen. Samojen kanavien kautta kehittyvien maiden eteenpäin pyrkivät ihmiset saavat vuorostaan tietoa Euroopasta, joka näyttää heille Eldoradolta. Nyt me eurooppalaiset olemme ryhtyneet pelkäämään muualta tulevia. Ja auringon kuumetessa muualta tulevat pelkäävät paikalleen jäämistä.

Tulojen ja oikeuksien epätasainen jakaantuminen luo kiukkua, joka syö heikommassa asemassa olevien keskinäistä solidaarisuutta. Se pohjustaa tarvetta ratkaisuille, joita tuskin voi ratkaisuiksi kutsua. Kansalliset, kielelliset ja uudenlaiset ”heimo”identiteetit vahvistuvat.

Perinteinen luokka menettää merkitystään ja korvautuu uusilla jaoilla. Meissä suomalaisissa ja muissa eurooppalaisissa on nimittäin ihmisiä, jotka näkevät Euroopan jostakin, ja ihmisiä jotka näkevät sen mistä tahansa. Niin Iso-Britannian autoteollisuuden kuin vaikkapa Suomen metsäteollisuuden työntekijät ovat paikkaan kiinnittyneitä ja kokevat muutokset eri tavalla uhkaavina kuin tarvittaessa identiteettinsä läppärilaukkuun taittavat asiantuntijat, jotka vaihtavat maisemaa kuin Nuuskamuikkunen.

Niistä, jotka ovat juuri tässä tuntuu, että asioista heidän puolestaan päättävät ne jotka ovat missä tahansa. Tästä minusta oli Brexit-äänestyksessä kyse. Ja samalla kalleimman laskun äänestään Brexitin puolesta maksaa juuri Birminghamin liepeillä suljettavien tehtaiden väki. He tekevät sen työpaikkojensa muodossa.

***

Analyysista hommiin eli työstä ja taloudesta

Me tarvitsemme Euroopassa rengeiksemme uudet teknologiat ja tämä edellyttää rohkeutta. Sitä, että Horisontti-ohjelman TKI-panostusten tuplataan. Tarvitsemme uskallusta panostaa infraan, koulutusjärjestelmiin ja hyvinvointiin. Rahaa vaativat uusi EUInvest -rahasto ja Erasmus+ vaihto-ohjelma, jota on laajennettava vielä enemmän mm. ammatilliseen koulutukseen. Eikä ole tolkkua, että alijäämiä mitatessa estetään euromaiden koulutusinvestointeja.

Mutta kuten hyvinvointiyhteiskunnan palvelut, kaikki nämä tulevaisuusinvestoinnit maksavat. Rahaa ei tunnu olevan. Miksi?

Koska globaali aggressiivinen verosuunnittelu ja veronkierto ovat valtavia ongelmia. Tutkimusten mukaan juuri Suomi ja muut EU-maat ovat siinä suurimpia häviäjiä. Arvioiden mukaan monikansallisten yritysten verosuunnittelusta aiheutuvat veromenetykset EU-maille ovat yli 100 miljardia euroa vuodessa. Suomen menetykset lasketaan vähintään sadoissa miljoonissa.

Aggressiiviseen verosuunnitteluun ja veronkiertoon puututaan kahdella tavalla. Ensiksi, laillinen verovälttely on tehtävä laittomaksi muuttamalla lakeja. Toiseksi, varojen piilottelu verokeitaisiin on tehtävä näkyväksi. Tarvitsemme niin toimia esimerkiksi korkojärjestelyihin puuttumiseksi kuin julkista maakohtaista veroraportointia. Tarvitaan myös kansainvälisiä toimia, sillä kyseessä on maailmanlaajuinen ilmiö.

Suomen ja muiden EU-maiden veropohjan rapautumisen on loputtava. Keskiluokka ei voi enää maksaa veronkierron kustannuksia. EU:ssa erityinen ongelma ovat sen sisällä sijaitsevat verokeitaat. On Suomen etu, että EU:ssa päätettäisiin haitallisen verokilpailun ja aggressiivisen verosuunnittelun torjunnasta määräenemmistöllä. Muuten verokeitaat voivat torpata kaikkia hyödyttävät uudistukset.

Ei ole talouden Eurooppaa ilman ihmisten Eurooppaa. Globalisaatio voi tuoda kaikille lisää tai olla kilpajuoksu kurjuuteen.

EU:n sosiaalisen ulottuvuuden vahvistamisessa merkkipaalu on sosiaalisten oikeuksien pilari, joka pitää sisällään 20 oikeutta ja periaatetta. Ne liittyvät työmarkkinoihin, työoloihin ja hyvinvointijärjestelmään. Mutta sosiaalisten oikeuksien pilari on poliittinen julistus sen sijaan että se sitoisi jäsenmaita.

Välttämättömyyksinä markkinoitujen heikennysten sijaan tarvitsemme vahvat vähimmäisoikeudet työntekijöille: On aloitettava eurooppalaisen vähimmäispalkkajärjestelmän luominen. Sen tasoksi voidaan määritellä kussakin maassa 60% mediaanipalkasta. Toteutus voi tapahtua kunkin jäsenmaan omien järjestelmien puitteissa. Tärkeintä kuitenkin on, että palkkojen ei koskaan tule olla alle köyhyysrajan.

Ja ennen kuin todelliset ratkaisut torpataan liian vaikeina tai kalliina, tai selitykseksi aletaan tarjota unionin demokratiavajetta, haluan korjata harhaluulon liittyen unionin toimintaan. Talouden epäreilut rakenteet ja niiden luoma näköalattomuus eivät ole demokratiaongelma. Ne eivät korjaannu luomalla uusia instituutioita eikä eurooppalainen identiteetti ei synny toimielinten valtasuhteita rukkaamalla. Kyse on politiikan lopputuotoksista, kyse on siitä kuka hedelmät korjaa.

Kaikkina aikoina ihminen on hyväksynyt vain hallinnon, jolta kokee saavansa suojelua. Seuraavan Euroopan parlamentin ja uuden komission kaudella unionia hallinneen keskustaoikeiston on viimeistään tehtävä ratkaisu, haluaako se ymmärtää paikallaan pysyviä ihmisiä tarpeineen ja epävarmuuksineen, vai tukea nykyisenkaltaista globaalia verokilpailua ja sääntelyn purkua? Mutta valitkaa viisaasti. Ei ole talouden Eurooppaa ilman ihmisten Eurooppaa.

Viimeisenä, muttei vähiten vaikeana jotakin totuudesta

Kansallisissa vaalikampanjoissa näemme enenevässä määrin loanheittoa ja puolitotuuksia. Samalla kun äänestäjät toivovat puolueilta ratkaisukykyistä ja sovittelevaa linjaa, mustavalkoinen identiteettipolitiikka tuntuu myyvän entistä paremmin. Olemme suomalaisia ja eurooppalaisia. Olemme polttaneet kaskea ja pelänneet ruttoa, käyneet evakkoina läpi tuulen ja tuiverruksen. Aiemmat polvet ovat luovuttaneet konflikteissa poikansa ja tyttärensä milloin uskonnon ja milloin hallitsevan luokan päähänpistojen alttarille tullaksemme sille kehityksen ja ymmärryksen tasolle, jolla nyt olemme.

Nyt kuitenkin ryhdymme kääntämään selkäämme sille mikä meitä yhdistää. Olemme alkaneet määritellä itseämme ja toisiamme sini- ja ruskeasilmäisinä, uus-ja vanhasuomalasina tai lihansyöjinä ja vegaaneina. Yllätän itseni joskus seuraamasta somessa hahmoja, jotka minua ärsyttävät. Miksi? Ehkä rehellisesti koska he tarjoavat adrenaliiniannoksen kiukkua tai hetkellisen paremmuuden kokemuksen.

Olemme alkaneet etsiä omaan totuuteemme sopivia palasia juuri itse valitsemistamme kanavista joita uusi tiedonvälitys loputtomasti tarjoavat. Miksi meidän pitää tuntea itsemme paremmiksi kuin joku muu, kun olemme hyviä sellaisina kun olemme? Miksi meidän on oltava kiukkuisia asioista, joihin emme voi vaikuttaa, kun voisimme olla onnellisia niistä joihin voimme? Vappujuhla, jossa esiintyy yksi oivaltava mielensäpahoittaja on riemastuttavan itseironinen. Vappujuhlat, jossa kaikki vieraat olisivat liikkeellä sellaisella asenteella ei naurata kyllä ketään.

Jos haemme aina mustempaa mustaa ja aina valkoisempaa valkoista, alkavat mitä mielikuvituksellisemmat tapahtumat tuntua mahdollisilta ja väitteet tosilta. Samalla tekoäly ja elävän kuvan muokkausmahdollisuudet etenevät jatkuvasti. On entistä vaikeampi erottaa fiktiota faktasta. Kuka enää pian raportoi miten asiat ovat, keneen voin luottaa? Kuka varmistaa oliko Tyynellämerellä hyökyaalto ja mitä naapuri tuntuu videolla sanovan?

Uuden tiedonvälityksen maailmassa tarvitaan uusia ratkaisuja. Lohkoketjujen tekniikassa toisilleen vieraat toimijat voivat luottaa samaan tietokantaan. Kun kaikki muutokset voi todentaa monesta lähteestä ketjun jäsenet voivat luottaa toisiinsa, vaikka he eivät tuntisi toisiaan. Vakiintuneiden medioiden tueksi tarvitsemmekin jonkinlaisen totuuden lohkoketjun. Ja jos sähköinen ei enää ole luotettava, tarkoittaako tämä paluuta tiedonvälitykseen muodossa, joka on liian hidas ja vaikea valheille. Näemmekö pian paperilehtien renessanssin? Kukaan ei tiedä, mutta omien totuuksien sijaan pitää etsiä yhteisiä totuuksia.

***

Olemme nähneet ympäri maailmaa miten käy jos kiukku ottaa järjeltä vallan. Silloin hetkessä voi olla mennyttä kaikki se mitä on rakennettu sukupolvia.

Tulevissa vaaleissa on niiden, jotka näkevät Euroopan mistä vain on kuunneltava niitä, jotka näkevät sen vain yhdestä paikasta.

On äänestettävä talouden puolesta, jossa ihminen ei ole reunahuomautus ja luotava työtä jolla voi tulla toimeen. Mutta jokaisen äänestäjän on myös pysähdyttävä miettimään haluaako tehdä valintansa sen perusteella mikä meitä eniten erottaa vai sen mikä on totta ja mikä meitä yhdistää. Ilman yhteistä todellisuutta ei voi käydä keskustelua. Meidän on siis lopetettava omien ennakkoluulojemme vahvistaminen ja etsittävä sitä mikä on totta, ja mikä meitä on ennekin yhdistänyt.

Minä uskon, että suomalaiset osaavat pysähtyä miettimään millä on merkitystä ja nähdä syyt seurausten takana. Ainakin me sosialidemokraatit pysymme paikallamme, jos maailma tulee hulluksi. Näytämme että voimme säilyttää sen, mikä on oikein ja me muutamme sen, mikä on väärin.

Suomella on sisua. Eurooppa kestää, ja elämä kantaa. Hyvää vappua!