Kyllä. Ilman merkittäviä veromuutoksia julkista taloutta ei tasapainoteta. Keskustelua käydään vain siitä, kuinka paljon leikataan — ei koskaan siitä, kenen pitäisi maksaa enemmän. Se on poliittinen valinta, ei taloudellinen välttämättömyys.

Kuntalainen, joka saa palkkatuloa, maksaa kunnallisveroa jo ensimmäisestä eurosta. Kuntalainen, joka elää pääomatuloilla, ei maksa kunnallisveroa senttiäkään.

Listaamattomien yhtiöiden verotuki jakaa verovapaita huojennettuja osinkoja niin, että ylin prosentti saa puoli miljardia euroa vuodessa — ja alin 90 prosenttia jakaa saman summan. Se ei ole piristysruiske kansantalouteen vaan varallisuuden siirtoa ylöspäin.

Varallisuuden perusteella. Asevelvollisuus on yhteinen velvollisuus, mutta omaisuuden turvaamisesta ei makseta suhteessa omistamiseen. Puolustuksen kasvavien materiaalikustannusten rahoittaminen varallisuuden perusteella olisi oikeudenmukaista.

Maailmalta näkee, miten tuuli on kääntymässä: varakkaimpien on taas pakko ryhtyä osallistumaan kustannuksiin kantokykynsä mukaan.

Kyllä. Suomi ja Ruotsi tekivät oikein liittyessään Natoon. Venäjän hyökkäys Ukrainaan on rapistuvan imperiumin harhainen kurotus kohti menneisyyttä, jota se ei saa takaisin.

Suurempi kysymys on, mitä Venäjän sota kertoo maailmasta laajemmin: suurvallat tekevät jälleen mitä niitä huvittaa, normit murtuvat ja mielivallalle löydetään mielivaltaiset perustelut.

Varautuminen on välttämätöntä. Mutta on varottava itseään toteuttavia ennustuksia: jos vastuullinen turvallisuusajattelu korvautuu puhtaalla militarismilla ja kysymysten esittäjien isänmaallisuutta aletaan kyseenalaistaa, olemme kadottaneet sen minkä piti säilyä. Avoin yhteiskunta ei ole heikkous — se on ydinvahvuutemme.

Se on kaunis yhdistelmä, mutta kysyn: jos arvot jäävät pelkäksi retoriikaksi ja politiikkaa ohjaavat vain valtasuhteet ja laskelmoitu pragmatismi, mitä siitä on lopulta jäljellä? Realismi ilman arvoja on kyynisyyttä tekoviisauden kaavussa.

Arvokompassimme on sekaisin. Jos sen neula on vain kääntynyt 180 astetta Moskovasta Washingtoniin, mikään ei ole ummehtuneessa ulkopolitiikan keskustelussa lopulta muuttunut.

Kyllä, eikä se ole mielipide vaan demografinen tosiasia. Suomi tarvitsee lisää väestöä, osaamista ja veronmaksajia. Vuonna 2023 muuttovoitto ylitti ensimmäistä kertaa syntyneiden määrän — väestö ei enää kasva syntyvyyden varassa.

Toimiva maahanmuutto edellyttää molemminpuolista sitoutumista. Suomi tarjoaa turvan, palvelut ja mahdollisuuden rakentaa elämä. Vastineeksi jokainen Suomeen muuttava sitoutuu noudattamaan suomalaisia lakeja, kunnioittamaan perusoikeuksia ja osallistumaan yhteiseen. Tämä ei ole nationalistinen vaatimus — se on sopimuksen logiikka.

Sama sopimus koskee kaikkia: niin nuoria kuin vanhoja, nykyisiä kuin uusia ja tulevia suomalaisia.

Koska 50–75 prosenttia talouskasvusta selittyy inhimillisellä pääomalla. Suomi on pudonnut 15 vuodessa OECD-maiden korkeakoulutusvertailun kärkijoukosta keskiarvon alapuolelle. Muuttumattomalla politiikalla inhimillinen pääomakanta laskee 2030-luvulta eteenpäin.

Korkeakoulutettujen osuus 25–34-vuotiaiden joukossa on jämähtänyt noin 40 prosenttiin, kun OECD-alueella se on noussut lähes 50 prosenttiin.

Investoinnit koulutukseen ovat investointeja, eivät kuluja. Valtiolla on velvollisuus turvata ne yli vaalikausien. Suomi ei vain juossut vaan koulutti itsensä maailman kartalle. Nyt on juostava pysyäkseen paikallaan.

Selkeän lainsäädäntö- ja rahoitusjärjestelmän. Ei vain tutkintoja vaan lyhyitä, käyttökelpoisia kokonaisuuksia, joihin on pääsy tulotasosta riippumatta. Nyt julkisilla varoilla rahoitettu aikuiskoulutus kasautuu niille, joilla on jo vahva pohja.

Tarvitaan muutamien kuukausien koulutuksia, joiden järjestäminen on mahdollista nykyisten toimijoiden toimesta. Tämä maksaa, mutta kyseessä on investointi kestävyysvajeen korjaamiseksi eikä kulu sen syventämiseksi.

Viimeinen hetki asiasta päättämiseen on hallitusohjelmaneuvotteluissa 2027.

Teknologinen murros on todellinen, mutta teknologia itsessään ei päätä, kenen hyödyksi muutos tapahtuu. Se on poliittinen valinta. Historian jokainen suuri tuotannollinen murros on voitu ohjata joko harvojen voitoksi tai kaikkien hyödyksi.

Meitä totutetaan alle kustannusten menevällä hinnoittelulla tekoälyn käyttäjiksi. Kahdeksan hengen tiimi kutistuu kolmeen. Mutta mitä sitten, kun teknologian hinta alkaakin nousta? Entry-tason työpaikat ovat kadonneet, mutta kolmen tekijän palkan nostaakin yksi kielimalli.

Kestäviä periaatteita ovat: oikeus tietää, milloin päätöksen tekee kone; oikeus saada ihminen arvioimaan koneen päätös uudelleen; ja velvollisuus jakaa automaation tuottavuushyödyt myös niille, joiden työstä ja datasta ne on tislattu.

Työntekijä. Ammattitaito ja työtavat ovat työntekijän henkilökohtaista omaisuutta, ei yrityksen vapaasti hyödynnettävää dataa. Jos järjestäytymättömän työntekijän innovaatiot valuvat jo nyt korvauksetta työnantajalle, tekoälyn aikakaudella hän voi luovuttaa myös ammatillisen minänsä.

EU:n tekoälyasetus luokittelee työelämän tekoälysovellukset korkean riskin järjestelmiksi, ja alustatyödirektiivi tuo algoritmiselle johtamiselle läpinäkyvyysvaatimukset. Suomen ja EU:n on valittava oma linjansa ennen kuin markkinat valitsevat sen puolestamme.

Tarkkana saa olla myös tekoälypesun kanssa: tekoälyä käytetään jo nyt selityksenä irtisanomisille, joiden todelliset syyt löytyvät ylirekrytoinnista tai heikosta kysynnästä.

Luottamus. Valtioneuvoston joulukuussa 2025 julkaisema väliarviointi kertoo, että väestön luottamus sosiaali- ja terveydenhuoltoon on romahtanut. Luottamus on sopimuksen valuutta: kun palvelulupaus ei pidä, järkkyy myös turvallisuuden kokemus.

Erityisen huolestuttavaa on, että haavoittuvimmassa asemassa olevien — ikäihmisten, yksinäisten, pitkäaikaissairaiden ja sosiaalihuollon asiakkaiden — tarpeet jäävät budjettipriorisoinnissa viimeiseksi.

85 vuotta täyttäneiden määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2050. Se ei ole tilasto — se on sukupolvisopimus, jonka lunastaminen alkaa nyt. Eikä vastaus ole määrätä vähenevästä työvoimasta entistä useampia kotiin hoitotyöhön.

Että vapaus ja vastuu ovat katkaisseet suhteensa. Kun kaikki riskit siirretään yksilölle, järjestelmä vapautuu vastuusta — ja epäonnistuminen on aina yksilön vika. Minä uskon toiseen suuntaan: yksilö on vapaimmillaan yhteiskunnassa, jossa voi epäonnistua, väsyä tai sairastua ilman pelkoa, että kaikki romahtaa.

Katso asuntomarkkinoita: lainojen korkoriski on täysimääräisesti lainanottajalla, ei pankilla. Kun korot nousivat muutamassa vuodessa historialliselle tasolle, kotitaloudet maksoivat. Järjestelmä ei.

Suomalaiset ovat maailman onnellisimpia, mutta työuupumus on merkittävä kansantaloudellinen ongelma ja yksinäisyys johtaa liian moneen ennenaikaiseen kuolemaan. Jotain on mennyt pieleen — ei vain poliittisesti, vaan siinä tavassa, jolla olemme oppineet ajattelemaan itsestämme ja toisistamme.

Koska ne eivät ole vain infrastruktuuri-investointeja. Kyse on siitä, että Varsinais-Suomi on tasavertainen osa Suomea ja voi myös antaa Suomelle kaiken potentiaalinsa. Investoinnit ovat investointeja, eivät kuluja.

Meriteollisuudessa on jo tulossa raju työvoimapula kaikilla koulutustasoilla. Erityisesti Turkuun on tullut paljon muuttovoittoa ulkomailta, ja yksi ratkaisun avain on siinä, miten monikieliset uudet varsinaissuomalaiset saadaan osaksi kasvun tarinaa.